Siirry suoraan sisältöön

Kannattaako opiskelu aikuisena?

  • tehnyt

”Vielä hetki sitten ajattelin, että koskaan enää en opiskele” Tämä kirjoitelma on alun perin maaliskuussa 2023 kirjoittamani, se valmistui kasvatustieteiden professori Satu Uusiautin ja yliopistonlehtori Sanna Hyvärisen luotsaamalla Lapin yliopiston Johdatus kasvatuspsykologiaan -kurssilla kirjallisuusesseeksi. Esseen… Kannattaako opiskelu aikuisena?

Itsetuntemus ja kasvun ihme

  • tehnyt

Olen viime aikoina todistanut niin ympärilläni vaikkapa lasteni kautta mutta myös erityisesti omassa itsessäni itsetuntemuksen kehittymistä pitkällä aikavälillä. Jo vuosia sitten olen muistanut mainita esimerkiksi työhaastatteluissa, kuinka pitkät kestävyysurheilusuoritukset, kilpailut tai kuntotapahtumat, ovat kasvattaneet itsetuntemustani… Itsetuntemus ja kasvun ihme

Kuka minä olen?

  • tehnyt

Tervetuloa blogiini. Kerron alkuun hieman itsestäni. Tyhjän paperin kammo iski. Aiemmin mielessäni on pulpahdellut lukemattomia aiheita, joista haluaisin kertoa. Kun nyt viimein tartun näppäimistöön ja aloitan kirjoittamisen, ajatusaihiot pyyhkiytyvät kaikki kerralla pois, samoin kuin ostoslista… Kuka minä olen?