Siirry suoraan sisältöön

Nimenvaihdos – sama Piia

  • tehnyt

Elokuun kuudenteen päivään liittyy monenlaisia asioita. Tuona päivänä on Jamaika itsenäistynyt (1962), Andy Warhol syntynyt (1928) ja Amerikka pudottanut ydinpommin Hiroshimaan (1945). Meille kuudes elokuuta oli ehdottomasti ilon ja onnen täyteinen päivä tänä vuonna 2023,… 

Kannattaako opiskelu aikuisena?

  • tehnyt

”Vielä hetki sitten ajattelin, että koskaan enää en opiskele” Tämä kirjoitelma on alun perin maaliskuussa 2023 kirjoittamani, se valmistui kasvatustieteiden professori Satu Uusiautin ja yliopistonlehtori Sanna Hyvärisen luotsaamalla Lapin yliopiston Johdatus kasvatuspsykologiaan -kurssilla kirjallisuusesseeksi. Esseen… 

Onko urheilun suorituskeskeisyys hyvä asia? Miten se vaikuttaa motivaatioon?

  • tehnyt

Voimme arjessamme ja kaiken informaation tulvassa nähdä hyvin monen asian, ilmiön ja ajatussuunnan jakaantuvan aika vahvasti ääripäihin, niin myös liikunnan ja hyvinvoinnin osalta. On jatkuvaan kilpailuun, suorituskyvyn parantamiseen ja ”itsestäsi paremman version” luomiseen tähtäävää markkinointipuhetta… 

Voiko hormonikiertoa hyödyntää naisten harjoittelussa?

  • tehnyt

Kyllä voi. Ja pitäisi. Tämä kävi itselleni varsin selväksi luettuani yhdysvaltalaisen, kansainvälisesti toimivan ja alaa kehittävän liikuntafysiologin ja ravitsemustutkijan tohtori Stacy Simsin kirjoittaman kirjan ROAR (Rodale, 2016). Stacy Sims on itse myös ollut kilpaurheilija ja… 

Kasvatko vai pysähdytkö?

  • tehnyt

Miksi aloitat, vaikka et koskaan aikonut? Voiko osaaminen kasvaa? Kukantaimia alkukesästä kouliessani ihmettelin, että miten ihmeessä tähän pisteeseen on jälleen päästy. Useita kertoja ”en ikinä!” tai ”en varmasti voi oppia” -lausahdukset omalla kohdallani ovat joutuneet… 

Itsetuntemus ja kasvun ihme

  • tehnyt

Olen viime aikoina todistanut niin ympärilläni vaikkapa lasteni kautta mutta myös erityisesti omassa itsessäni itsetuntemuksen kehittymistä pitkällä aikavälillä. Jo vuosia sitten olen muistanut mainita esimerkiksi työhaastatteluissa, kuinka pitkät kestävyysurheilusuoritukset, kilpailut tai kuntotapahtumat, ovat kasvattaneet itsetuntemustani… 

Mitä on minäpystyvyys?

  • tehnyt

Mieti kahta tilannetta. Lounas Lounasaika, mutta ei lounasta. Jälleen kerran on unohtunut miettiä etukäteen, mitä ruokaa olisi tarkoitus laittaa. Jääkaappiin olet kuitenkin sopivasti ennakoivana ihmisenä hankkinut jauhelihaa, noin perustarpeiksi. Päätät tehdä jauhalihakeittoa. Käytät yleensä jauhelihakeittoon… 

Alipalautuminen – uuteen nousuun järkevällä tekemisellä

  • tehnyt

Palasin hetki sitten aamulenkiltä ja kelloni harjoitustietojen lopputulema näytti paljon paremmalta kuin olin aiemmin osannut uumoillakaan. Olen tässä viimeisen reilun parin kuukauden ajan rämpinyt melkoisen itsetutkiskelun suon läpi. Koko vuoden mittakaavalla treenit ja kisat ovat… 

Kylmäuinti

  • tehnyt

Eilen marraskuun ensimmäisenä, opintoihin liittyi reflektointitehtävä, jonka suorittajat oli jaettu lähiryhmään ja etäryhmään. Lähisuorittajat tekivät annettuja tehtäviä paikan päällä Rovaniemellä ja me etäilijät pohdittiin elämyspedagogiikan reflektioprosesseihin liittyviä tehtäviä tasatunnein sähköisten kanavien välityksellä. Hiukan harmitti etäily,…