Tervetuloa blogiini. Kerron alkuun hieman itsestäni.
Tyhjän paperin kammo iski. Aiemmin mielessäni on pulpahdellut lukemattomia aiheita, joista haluaisin kertoa. Kun nyt viimein tartun näppäimistöön ja aloitan kirjoittamisen, ajatusaihiot pyyhkiytyvät kaikki kerralla pois, samoin kuin ostoslista häviää päästäni Prisman ruokakauppareissulla käsien desinfioinnin ja porteista sisään astelemisen jälkeen. Noh, kunhan blogini pääsee matkallaan alkuun ja alkukankeuden hapottavista ja tykyttävistä tunnelmista päästään rentoon reissufiilikseen, pureudun heränneisiin ajatuksiin paremmin ajan kanssa. Nyt kuitenkin ensitöikseni esittelen itseni sinulle.
Hyvä blogini lukija. Ihan mahtava juttu, että löysit tänne kaikkien blogien joukosta – lämpimästi tervetuloa. Näillä sivuilla itsestäni ja ajatuksistani kerron minä, Piia. Olen keski-iän kultaisen nelikymmenen saavuttanut, moneen suuntaan innostuva, monenlaisesta inspiroituva ihminen pohjoiselta Pohjanmaalta Ylivieskasta. Olen vaikeakulkuisten risukoiden ja savimaiden korkeuserottomassa topografiassa muun muassa maastopyöräilyä intohimoisesti harrastava kolmen lapsen äiti ja avopuoliso uusperheessä. Synnyinkotini sijaitsee viulu- ja kansanmusiikkipitäjässä Kaustisella ja maanviljelytaustaisessa perheessäni olen neljästä sisaruksesta toisiksi vanhin. Olen kulkenut aikoinaan opiskelujen myötä Jyväskylän ja Joensuun kautta töiden perässä Ylivieskaan, ja tänne maitokannumuseon kotipaikkaan olen hyvin tukevasti juurtunut.
Kaupallisen alan koulutuksen ja alalla pitkään työskentelyn jälkeen alkoi muutosten tuulten voimakas ujellus voimistua sisälläni ja suunta ammatillisessa mielessä onkin nyt otettu aivan uudelleen. Pääsin 2020 kevään yhteishausta sisään Lapin ammattikorkeakouluun liikunnanohjaaja (AMK) tutkintoa opiskelemaan, ja ensimmäisten viikkojen jälkeen tunnelmat olivat kuin olisin heräillyt pitkästä talviunesta. Odotan lähes pitelemättömällä innolla tulevaa, uuden oppimista, uusia mahdollisuuksia ja tilanteita joita opinnot ja työelämä tulee minulle uuden ammattitaidon kautta tarjoamaan.
Harrastepuolen muistelut vievät jonnekin värikkään ysärin loppupuolelle, kun kävin siskon kanssa kerran viikossa kansalaisopiston step-aerobicissä (kiiltävät trumpettilahkeiset jumppatrikoot jalassa tottakai). Nuoruuden urheilullisuudessa kuitenkin kilpa-aerobicin, Tuuli Matinsalon ja minun yhtäläisyydet jäivät siihen että Jyväskylän amk:n ensimmäisessä luokkakuvassa minulla oli yhtä platinanvalkoinen tukka ja leveä hymy kuin Tuulilla. Opiskeluaikana heräsin siihen, että liikunnallisesti jotain ilmeisesti tarttis ihan oikeasti tehdä ja maantiepyöräily sekä jonkinasteinen lenkkeily, sekä satunnainen uinti kuuluivat epäsäännöllisen säännöllisesti harrastuksiini.
Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin maastopyöräily on laji, johon olen ehdottomasti eniten sitoutunut ja tavoitteellisesti harjoitellut. Pidän valtavasti eri lajien harrastamisesta ja olenkin kokenut olevani tasaisesti yhtä keskinkertainen vaikkakin sitkeä menijä niin maastopyörän päällä kuin kestävyysjuoksussa, polulla juosten, salilla, uidessa tai hiihtäessä. Korjaan, avovedessä uiden olen ihan sysihuono. Mutta korjaan vielä myös sen verran, että maastopyöräilyssä olen kehittynyt muutaman vuoden aikana aika hurjasti enkä koe olevani enää ollenkaan huono – ja se on huisia se.
Haluan kertoa täällä blogissa teille harrastuksistani, reissuista, kaikenlaisista ajatuksista omaan hyvinvointiin liittyen, opiskelusta, elämänmuutoksesta. En saarnaa, kerron oman kokemukseni.
Kerro jos sinulla on mielessä jotain, mistä sinä haluat kuulla? Oletko samojen asioiden äärellä vai ihan jossain toisella puolella? Voisinko inspiroida tai antaa vinkkejä johonkin?
Intopiukein terveisin kotisohvan opiskelunurkkauksesta
Piia
