Siirry suoraan sisältöön

Lapset ja harrastukset

  • tehnyt

Milloin innostuit itse liikunnasta? Miten omat lapset saa innostumaan? Pitääkö olla huolissaan?

Pojan kanssa maastopyöräilemässä Ylivieskassa 26.10.2021

Puntaroin tällä hetkellä sitä, kuinka saa omat lapset innostumaan liikunnallisista harrasteista. Lapsistani kaksi on nyt alakouluikäisiä ja esikoinen aloittanut yläkoulussa. Juuri nyt kenelläkään ei ole erityistä harrastetta mutta mahdollista on taas syksyn harrasteryhmien aloiteltua lähteä mukaan.

Blogit ja some on pullollaan esimerkkejä, kun perheen vienoja ja vesoja kuskataan kilpalajista toiseen, mitaleja kertyy palkintokaappiin ja vanhemmat pyyhkivät hymy kasvoillaan hikeä otsalta kun kuskivuoroa vaihdetaan lennosta harkasta toiseen, kaupungista toiseen, ”tää on niin tätä meidän arkea”. Päivästä ja viikosta toiseen, vuodesta toiseen. On mahtavaa ja kunnioitettavaa, että vanhemmilta löytyy aikaa, rahaa ja pitkää pinnaa siihen että tällaisiin sitoudutaan. Annetaan lapselle kaikki avaimet siihen, että heistä voi tulla jotain isoa. Jos halutaan kilpaurheilijaksi, lapsi kasvatetaan sille polulle vanhempien tukemana.

Mutta on paljon myös lapsia, jotka eivät harrasta mitään. Tai harrastelevat sen verran että on jotain tekemistä. On paljon vanhempia, joilla ei ole mitään mahdollisuutta mahdollistaa lapselle harrastuksia ja paljon lapsia, joilla olisi kaikki mahdollisuudet mutta mikään ei vain kiinnosta.

Oma taustani on siinä mielessä armollinen, että tunnistan sen että se oma laji voi löytyä vähän myöhemmin vaikka vanhemmat eivät siihen lapsuusaikana vielä panostaisikaan rahallisesti tai ajallisesti. Meillä liikuntaharrastus lapsuudessa oli sitä että kotipellolla hiihdettiin isän tekemää hiihtolatua ja kesällä leikittiin metsässä ja kiipeiltiin puissa. Uimassa käytiin pyörällä ja kavereiden kanssa leikittiin pihaleikkejä. Vasta lukioikäisenä kiinnostuin pyöräilystä isäni innostamana ja siihen sainkin vanhemmiltani apua kun hankittiin varusteet. Oli hieno tunne kun oli jokin ”oikea harrastus”. Mihinkään seura- tai kilpatason harrastamiseen sekään ei kuitenkaan koskaan johtanut. Mutta jonkinlaisen pitkänmatkan hulluttelun idean isä sai kyllä jollain kumman ilveellä minulle itämään, ehkä jopa itseltään jalostumaan entistä komeampaan muotoon.

Vaikka se oma kiinnostus olisi juuri nyt vain vaikka haaveilussa ja piirtämisessä, voi liikuntakärpänen puraista niin kovaa että sattuu, vielä paljon myöhemminkin. Inspiraatio voi tulla yllättäen. On kyllä tosi, että minkä lapsena aloittaa, todennäköisemmin säilyy läpi elämän mutta onhan noita esimerkkejä toisinkin päin aika paljon. Tunnen useita ”entisiä kilpaurheilijoita” jotka lapsuudessa ovat kilpailleet jopa useissa lajeissa, mutta kun on saavutettu tuo vedenjakaja teini-ikä, lienee ihan normaalia että kiinnostuksen kohteet muuttuvat. Osa jatkaa, suurelle osalle tulee aivan muut asiat tilalle. Osa muistelee edelleen keski-iässä sitä kuinka he olivat aktiivisia lapsena, mutta se uuden kipinän sytytys on työn ja tuskan takana. Löytyy syitä miksi ei juuri nyt. Osa löytää kipinän jostain aivan uudesta lajista ja syttyy uudelleen roihuun ihan kunnolla.

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Koskaan ei kannata ajatella mitä muut mahtavat ajatella jos aloitan tämän nyt. Tee sitä mikä kiinnostaa ja kokeile eri lajeja. Samasta asiasta keskustelin pari iltaa sitten vanhimman tyttäreni kanssa, jos hän kokeilisi eri lajeja ihan harrastepohjalta, itsekseen. Voi olla että joku laji on se oma juttu. Tai sitten pitää vain jatkaa sitä testaamista. Se voi vaatia jopa useamman kerran samaan lajiin tutustumista ja epämiellyttävienkin tunteiden sietämistä ennen kuin huomaa, miten hauskaa tai motivoivaa se onkin. Anna sille mahdollisuus, että sinulle tai lapsellesikin on olemassa joku oma juttu. Tutki, etsi, kokeile.

Löysitkö sinä oman jutun jo nuorena, vai etsitkö edelleen? Onko teillä hankala löytää lapsille harrastus? Kerro kokemuksitasi!

Sporttivarttia vaille harrastuksiin riittävästi inspiroiva mutsi

Piia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *